tiistai 6. maaliskuuta 2018

Poikaset 8viikkoa!

Isot pahoittelut blogin huonosta päivittelystä, jotenki tuntuu että näyttely järjestely ym. vei paljon energiaa, töiden ohessa mutta isommat vauvat ovat jo 8viikkoa vanhoja ja olisi aika laittaa  varaukseen vapaat joita tälläkin kertaa on tällä hetkellä pelkkiä uroksia, samalla paljastelen nimiä joita olen miettinyt ja ennen kuin ketään ehtii ihmettelemään ketä ylimääräisiä on Susun poikasissa niin Cece sai samana päivänä kuin Susu 7 poikasta joista ison määrän vuoksi siirrettiin Susun hoiviin 3, mikä oli kummiskin liikaa myös Susulle ja heistä kaksi ovat reippaita pikkuisia puol sisaruksia seassa.
Cecelle siis jäi näistä 4 joista yksi tyttö on elossa ja sekin on erikseen emossa tällä hetkellä että mahdollisuudet kasvamiseen ovat paremmat ja hyvin on pikkuinen kerännyt painoa.
Cecelle ei ollut tarkoitus juhannuksen jälkeen tehdä poikasia mutta ison mietinnän jälkeen päätettiin tehdä vielä yksi poikue eri uroksella, Gismolla ja päätös oli ehkä hyvä näin saatiin Cecilialta vielä sukua kun Candystä sitä ei tulla koskaan saamaan.
Laittelen mahdollisimman pian Bellan poikasista kuvat ja nimet.
Jaden poikue syntyi 24.2 mutta Jade ensikertalaisena ei ymmärtänyt mitä tapahtuu joten poikaset menehtyivät, heitä syntyi 2. Enään ei Jadea astuteta, mutta 31.3 aateltiin mennä Jaden ja Kävyn kanssa näyttelyyn ja rekata samalla. :)
 
Toiveen änglarna, naaras, varattu
Toiveen Jättevåg, uros, vapaa
 
Toiveen Älskling, uros, vapaa
Toiveen Privat, naaras, varattu
 
Toiveen Smulan, naaras, varattu
Toiveen Gulle, uros, vapaa
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit tulee tarkistuksen jälkeen näkyville, kiitos kommentistasi. :) Anonyymit eivät voi enään kommentoida, epäasiallisten kommenttien vuoksi!